Olen edellisen eron ja siihen johtaneiden tapahtumien vuoksi jäänyt oikeastaan kokonaan sisälle, kun yksinkertaisesti en ole uskaltanut mennä ulos.
Pahimmillaan painoa ollut melkein 80kg, mikä on suht paljon tähän varteen.
no nyt olen huomannut painon pikkuhiljaa vakiintuneen ja laskeneenkin, 65kg on ihan hyvä nelikymppiselle.

Mutta nyt jos luoja suo ja kaikki menee hyvin, tähän painoon ei hetkeen ole syytä tavoitteilla.

 

 

Mielenterveyskuntoutujan puolisona olen viihdyttänyt itseäni erinäisissä FB-ryhmissä, joista ehdottomasti tämän hetkinen suosikkini on velallisten tukiryhmä. Joo, mielipiteeni raha-asioiden sössiöistä ei ole muuttunut mihinkään, vahvistunut vain.

Hemmetti pitää porukkaa tuo ryhmä pitää sisällään, varmaan jokaisella on lukihäiriökin, kun kirjoituksista ei ota selvää Piru-Erkkikään.
perintäfirmoja pidetään riistäjänä ja ulosottoa saatanasta seuraavana.
ja kuitenkin, kun lama-aikana takaajana velkaantuneidenkin velat ovat jo vanhentuneita.

Syytetään muita ja penätään omia oikeuksia, kieli pitkällä odotetaan velkojen vanhentumista.
hevonperse sanon minä!

 

Tuossa joitain aikoja sitten huomasin muistellen tätä blogia ja kuinka se unohtui täysin vuonna 2010.

Eilen tuli kehoitus vaihtaa salasana, ja mikä ettei, ehkä tämänkin voisi elvyttää taas.

12 vuotta, melko monenlaista tapahtunut ja kiinni otettavaa on, mutta lupaan yrittää.

Minä tiedän,
että sinä et halua vatvoa asioita jälkikäteen,
mutta tämä minun täytyy silti saada kertoa,
oma versioni, näkökantani,
siihen,
mikä meni pieleen.

En minä valehdellut,
vaikka mielestäsi jätinkin jotain kertomatta.
Ei se mennyt niin,
eivät minun motiivini olleet kovinkaan kummoiset.
Se että minä olen pitänyt sinusta aina,
ehkä pidempäänkin kuin arvaatkaan,
se on se syy,
miksi alunperin halusin tutustua sinuun.

Minä pidin sinua kiinnostavana
ja halusin tutustua sinuun,
ei sen suuremmasta ollut kyse.

Äläkä luule,
en minä sitä suunnitellut,
eivätkä edes ystäväni sitä tienneet.
Mutta niinhän siinä kuitenkin kävi,
enkä minä voinut siihen vaikuttaa,
ei tunteitaan voi valita,
ja jos voisikin,
olisin valinnut juurikin näin.
Mutta silti,
ja varmaan siitä huolimatta,
kyllähän minä ihastuin.

Tiedätkö,
kuinka onnelliseksi tunsin itseni niinä öinä
jolloin katselin kun sinä nukuit?

Ei se ollut sinun syytäsi,
että tunteeni olivatkin täysin yksipuolisia.
Eikä sekään,
että minä kuvittelin sen olevan molemminpuolista.
Kuvittelin,
vaikka tiesin,
että itseni minä vain rikkoisin.

Ja liian kauan minä annoin tämän jatkua,
mutta minkä hölmö itselleen voi.
Typerä ja ihastunut,
hemmetin huono yhdistelmä.

Mitä ihmettä tapahtui?
Me molemmat tiedämme nyt,
mitä minä tunsin ja ajattelin.
Sinusta minä en saanut koskaan selkoa,
mutta minä harhauduin kuvittelemaan,
että ehkä sinäkin pidit minusta.
Ehkä se oli vain kuvitelmaa.

Minä olen niin paljon viisaampi ennen sinua.
Liian paljon viisaampi,
näen liian kirkkaasti sen,
kuinka tyhmä ihminen voikaan olla.

En minä ole vihainen,
ainoastaan pettynyt itseeni.
Ehkä minä joskus opin,
ettei tarvitse kenenkään antaa kohdella itseään näin.

Itseäni minä syytän,
kun leikkiin lähdin.
Ja itse minun on sirpaleet korjattava.


Kuitenkin minä haluan kiittää sinua,
sillä sainhan tutustua sinuun,
sitä minä alkujaan halusinkin,
en muuta.

 

Tilin saldokehitys on toteutunut varsin suunnitelmallisesti.
Mutta se siitä.

Yhteenveto menneestä kuukaudesta:
Sydämentykytyksiä aiheuttanut yksilö on osoittanut häilyväisiä merkkejä kiinnostumisesta.
Viikottaiset puhelut ovat muuttuneet päivittäisiksi,
monena päivänä jopa useta kertoja,
myös FB-yhteydenpito on lisääntynyt.

Hyvältä kuulostaa, eikö?
Vaan mitäs sitä vittua!
Arvatkaas, mitä minä teen?
Menen puihin, jäädyn ja muutun änkyttäväksi idiootiksi,
en kykene kertomaan mitä tunnen tai haluan,
enkä edes aina muodostamaan järkeviä lauseita!

Minä en ole tällainen!
EN, EN, EN!!!!
Minä, suorasanainen rääväsuu,
jota ei saa hiljaiseksi, vaikka joskus se olisikin tarpeen..

Ja minä olen niin perkeleen ihastunut,
tunnen oloni rauhalliseksi ja turvalliseksi hänen seurassaan,
(kyllä, olemme viettäneet jopa joitain öitä yhdessä!)
mutta silti en osaa enkä uskalla tehdä mitään,
viedäkseni tätä eteenpäin.

Olemme me suudelleet, alkoholilla lienee osuutensa asiaan. (Onko tieltä suudeltu koskaan jalkoja alta? Tämä on jotain vielä järisyttävämpää!)
Olemme maanneet sohvalla sylikkäin,
nukkuneet toisiimme kietoutuneena.

Ja silti minua pelottaa,
ehkä enemmän kuin koskaan.
Minä en halua pilata tätä,
minä en halua kasata taas pirstaleita.

Minua pelottaa,
ja minä olen ehkä onnellisempi kuin koskaan!