Minä tiedän,
että sinä et halua vatvoa asioita jälkikäteen,
mutta tämä minun täytyy silti saada kertoa,
oma versioni, näkökantani,
siihen,
mikä meni pieleen.

En minä valehdellut,
vaikka mielestäsi jätinkin jotain kertomatta.
Ei se mennyt niin,
eivät minun motiivini olleet kovinkaan kummoiset.
Se että minä olen pitänyt sinusta aina,
ehkä pidempäänkin kuin arvaatkaan,
se on se syy,
miksi alunperin halusin tutustua sinuun.

Minä pidin sinua kiinnostavana
ja halusin tutustua sinuun,
ei sen suuremmasta ollut kyse.

Äläkä luule,
en minä sitä suunnitellut,
eivätkä edes ystäväni sitä tienneet.
Mutta niinhän siinä kuitenkin kävi,
enkä minä voinut siihen vaikuttaa,
ei tunteitaan voi valita,
ja jos voisikin,
olisin valinnut juurikin näin.
Mutta silti,
ja varmaan siitä huolimatta,
kyllähän minä ihastuin.

Tiedätkö,
kuinka onnelliseksi tunsin itseni niinä öinä
jolloin katselin kun sinä nukuit?

Ei se ollut sinun syytäsi,
että tunteeni olivatkin täysin yksipuolisia.
Eikä sekään,
että minä kuvittelin sen olevan molemminpuolista.
Kuvittelin,
vaikka tiesin,
että itseni minä vain rikkoisin.

Ja liian kauan minä annoin tämän jatkua,
mutta minkä hölmö itselleen voi.
Typerä ja ihastunut,
hemmetin huono yhdistelmä.

Mitä ihmettä tapahtui?
Me molemmat tiedämme nyt,
mitä minä tunsin ja ajattelin.
Sinusta minä en saanut koskaan selkoa,
mutta minä harhauduin kuvittelemaan,
että ehkä sinäkin pidit minusta.
Ehkä se oli vain kuvitelmaa.

Minä olen niin paljon viisaampi ennen sinua.
Liian paljon viisaampi,
näen liian kirkkaasti sen,
kuinka tyhmä ihminen voikaan olla.

En minä ole vihainen,
ainoastaan pettynyt itseeni.
Ehkä minä joskus opin,
ettei tarvitse kenenkään antaa kohdella itseään näin.

Itseäni minä syytän,
kun leikkiin lähdin.
Ja itse minun on sirpaleet korjattava.


Kuitenkin minä haluan kiittää sinua,
sillä sainhan tutustua sinuun,
sitä minä alkujaan halusinkin,
en muuta.