Olen aina kertonut ihmisille pitäväni pyykinpesusta,
olen vähätellyt asiaa voimakkaasti.
Minulla on pyykinpesuun liittyvä pakkomielle, neuroosi.
Rakastan ylikaiken pyykkikoneen täyttämistä, tyhjentämistä, puhtaiden pyykkien viikkaamista, pyykin lajittelua - värin ja pesulämpötilan mukaan.
Rakastan ylikaiken tyhjää pyykkikoria ja säntillisesti viikattuja puhtaita vaatteitani.
Tunnen kutkuttavaa jännitystä odottaessani pyykkivuoroani, jonka saatan varata jo viikkoja ennen.

Minulla on kaksi pyykkikoria, joihin lajittelen pyykin pesulämpötilan mukaan, 40 ja alle sekä 60.
Minulla on myös kaksi puhdaspyykkikoria, joihin lajittelen pyykit vielä tarkemmin ja joissa vien pyykin pyykkituvalle pesua varten.
Toisinaan lajittelen pyykit hyvin tarkkaan värin mukaan,
minulla on paljon punaisia, vaaleanpunaisia vaatteita, jotka peseytyvät 40:ssa.
Puuvillan pesen aina mahdollisuuksien mukaan 60:ssa,
lukuunottamatta niin sanottua pikkupyykkiä, jotka voivat koostua mistä tahansa vaaleasta, myös vaaleanpunaisesta, puuvillasta ja keinokuidusta.
Osa keinokuiduista pestään aina 30:ssa, kuten rintaliivit.

Tummat vaatteet on tylsimpiä,
ne menevät lähes poikkeuksetta 40:ssä.
Työpaidat, sukat ja osa puuvillaisista alusvaatteista olisi ihana pestä 60:ssa, mutta koska suurin osa tummista on keinokuitua tai sekoitetta, eivät ne kestä kuumaa pesua.
Satunnaisesti pesen työpaidat töissä, pyyhepyykin seassa, 60:ssa, silloin ne tuntuvat puhdistuvan kunnolla.
Jos puuvillaisia työpaitoja pesee jatkuvasti 40:ssä, ne eivät tunnu puhtailta ja niihin jää tunkkainen tuoksu.

Lakanat ja pyyhkeet pesen aina 60:ssa, tästä ei tingitä, koskaan.

Ennen, silloin ihanina teiniaikoina pesin kaikki vaatteeni 40:n kirjopesussa, lähes lajittelematta.
Puistattaa ihan, kun muistelee moista.

Kaipaan ylikaiken omaa pyykinpesukonetta.
Ja kuivausrumpua.

Minä en saa toteuttaa itseäni tarpeeksi taloyhtiön pyykkituvalla,
se on aika ahdistavaa.