Muistan olleeni kymmenen vuotta sitten tyystiin eri ihminen kuin nyt.

Käytin konservatiivisiän, lähestulkoon tätivaatteita, mielellään pyöreäkärkisiä, mahdollisimman huomaamattomia kenkiä.
Hiukseni olivat pitkät ja vaaleat, tasapitkät, otsatukalla joka laitettiin yhdellä tai kahdella tarrarullalla joka jumalan aamu.
Hygienia on varmaan aina ollut hyvä, mutta vaatehuolto on elänyt uskomatonta aaltoliikettä.
Ennen tätä tätivaihetta, pesin vaatteet joka käytön jälkeen, joskus jopa käsin, ja silitin kaiken.
Tämän tätivaiheen, entiseksi elämäksikin kutsutaan, vaatehuolto huononi huomattavasti.
Saatoin käyttää farkkuja kuukauden putkeen, pesemättä, eikä minulla muita housuja ollutkaan, kuin farkkuja. Saman ongelman muistan rintaliivien suhteen, ongelmallisen kokoni (60-65C-DD) vuoksi, minun oli jo tuolloin hankala löytää sopivia liivejä.
Paitoja, sukkia ja alusvaatteita pesin kyllä, muistaakseni.
Muistutin tuolloin, vajaa parikymppisenä, takuulla ikäistäni vanhemmalta.

Muutos ehkä tapahtui -02, kun aloitin työt kyseisessä yrityksessä, jossa muuten työskentelen edelleen.
Ehkä jo hivenen ennen sitä.
Aloin tietoisesti muuttamaan pukeutumistyyliäni, samoin hiukset ovat saaneet uuden ilmeen (joskin edelleen vaalean).
Itseasiassa tuolloin löysin Halin liivit, ensimmäistä kertaa elämässäni sopivat, istuvat, kestävät ja konepestävät rintaliivit, ei ollut riemulla rajaa sen jälkeen.

Ulkonäöltä muistutan nykyisin oletettavasti jokseenkin ikäistäni nuorempaa (oma varhakuvitelma, antakaa minun pitää se!!)
Ja ehkä myös käytökseltäni.
Vaikka se ehkä johtuu vain siitä, ettei minun tarvitse enään todistella olemassaoloani, eikä ole tarvetta täyttää ikäistään vanhemmalta.

Tämän nurinkurisen kehityksen takia aikuistuminen tuntuu niin kamalalta asialta.
Niinhän sitä laulettiin aikanaan: Forever Young.
Sitä sitä haluaisi kai olla, loputtomasti.

En tiedä.