Ihmisillä on kummallinen tapa lähteä nokittelemaan, panemaan paremmaksi.

Jos koitat kertoa jotain itseä koskettavaa, itselle tärkeää asiaa muille,
saat yleensä vastaukseksi "minullakin on enemmän/paremmin/kipeämpi/jne".

Tietysti, jokaiselle oma napa on se lähin ja rakkain, mutta olisi joskus mukava saada itsekkin avautua ja tulla kuunnelluksi.

Joskus tekisi mieli läpsiä sitä kuuntelevaa osapuolta avokämmenellä kasvoille ja huuta "herätys, ole hiljaa ja kuuntele!"
Mutta mitä se hyödyttäisi.

Toiset nokitteleva enemmän kuin toiset, toisten täytyy aina olla parempia, ihmeellisempiä, tapaturma-alttiimpia taikka sairaampia, mistä ikinä olikaan kysymys alunperin.

Ja kuitenkin, jokainen meistä on itselleen se kaikkein tärkein ja kiinnostavin, ja ehkä omille vanhemmille - toisinaan.