Aina ei ole mitään sanottavaa.
Taakse jäänyt työviikko oli oikeastaan aika uuvuttava, hyvä, mutta silti raskas.

Kävimme A:n kanssa tallilla kärryajelulla ja istuimme lähes koko matkan puhumatta. Sen ajan kun puhuimme, puhuimme tuulta taivasta, vailla järkeä.

Lenkki oli hyvä, seura mitä parasta ja A:n hevosestakin näyttäisi tulevan varsin mallikelpoinen ajokampe.
Tallinmäki on vain hivenen masentava paikka juuri nyt.
Vuokrahevoseni on käytännössä jalaton, ollut sitä jo keskiviikosta asti.
Myös eräs toinen hevonen on samassa jamassa vuokrahevoseni kanssa.
Molemmat ovat jo sen verta iäkkäitä, ettei toiveita jännevammasta toipumisesta ole juurikaan.
Tuleva keskiviikko ratkaisee vuokrahevosen kohtalon. Palaamme siis aiheeseen.


Nyt tuntuu siltä, ettei ole mitään annettavaa, kenellekkään.
Ehkä se menee ohi, luulisin.