Jotain on tapahtunut.
Tuntuu kuin olisin kadottanut kykyni kirjoittaa.
Aiemmin sain itsestäni irti paljon enemmän, nykyisin jos saisi edes jotain (vaikka pään).
Ehkä tämä turhautuminen on turruttanut pään sisällön, ne kaksi aivosolua, jotka eivät koskaan kohtaa toisiaan.
Toisaalta minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa jos joku muu on läsnä.
Toisen läsnäolo tekee ärsykkeitä, joiden takia en voi keskittyä olennaiseen.
En ole myöskään kertonut kenellekkään tämän sijaintia, olisin halunnut, mutten sittenkään.
Kiusaus on suuri, ajatus siitä, että tätä (on ainakin joskus joku) lukee joku, saa poskille nousemaan punan ja mielialan kihelmöiväksi.
Mutta että jos joku tuttu lukisi tätä, niin että minä tietäisin asiasta - kamalaa.
Ja toisaalta pelkään, että väärät ihmiset saisivat huonoja ajatuksia mieleensä, käsittäisivät kaiken väärin,
ja pahimmassa tapauksessa, nauraisivat minulle.
Hmmmm.
elämä on.
sunnuntai, 29. heinäkuu 2007
Kommentit