En edes muista koska olisin tänne viimeksi kirjoittanut ja olen aivan liian laiska asiaa tarkistaakseni.

Mitä minun elämääni kuuluukaan?
Hyvää, kai.
Malttamattomuus vaivaa,
halu muuttaa, ostaa oma koti.
Turhautuminen pyykkitupaan.
Pakottava tarve tehdä enemmän töitä ja tienata enemmän, jotta saa laskut maksettua.

Verikokeisiin kävi kutsu,
Rovaniemi on vain siitä kovin persereikäkaupunki, ettei keskussairaalan labraan saa varattua aikaa
ja terveysasemalle aijan saa aioastaan oman hoitotiimin kautta, eikä oma hoitotiimi voi aikaa varata, koska lähete on keskussairaalasta.
Jos luette Lapin Kansasta jonkun nuoren seonneen laboratoriokokeisiin otottaessaan ja uhkailleensa henkilökuntaa sekä muita potilaita, niin kyllä, se olen silloin minä.

Reumalle kontrolliaika on jo kahden viikon kuluttua,
enkä minä koe jaksavani mennä sinne.

Tunnen oloni ajoittain masentuneeksi.
Haluan olla yksin kaikessa hiljaisuudessa.
Kykenen vuorovaikutukseen ainoastaan kirjoittamalla.
Minua itkettää pienimmistäkin syistä.
Näen kamalia, ahdistavia unia toistuvasti.
Pelkään, mutta en onneksi kuolemaa.
Pitäisikö minun puhua tästä jollekkin?
Todennnäköisesti, mutta en viitsi vaivata muita vähäpätöisillä murheillani.

J:n status on onneksi parempi.
Kesäloma tekee tehtävänsä, samoin alkava jääkiekkokausi tekee hyvää tuolla rakkaalle ikiliikkujalleni.
Suhde J:n kanssa tuntuu hyvältä,
seksi sujuu taas aavistuksen paremmin,
mutta pelkään J:n huomaavan pian, ettei kaikki ole hyvin.
Minä rakastan J:tä, enemmän kuin mitään koskaan,
mutta minulla on nyt vähän rankkaa itseni kanssa - enkä tiedä miksi.