Olkoonkin, että jokainen aikuinen ihminen päättää itse parisuhteistaan, niiden alkamisista ja loppumisista.

Vanhempieni avioero osoittutui minulle yllättävän rankaksi.
En oikeastaan vieläkään suostu hyväksymään asiaa, vaikka heidän virallisestakin erosta tulee kuluneeksi vuosi 17.12.

Harrastan paljon ajatusleikkejä, kuvittelen ja spekuloin.
Enkä usko, että kykenen koskaan hyväksymään sitä, jos vanhemmistani jompikumpi ja yhtä todennäköisesti molemmat hakeutuvat uusiin parisuhteisiin.
En voi, enkä edes halua kuvitella, ehkä usko, että kykenen näitä uusia puolisoja sulattamaan millään valtakunnan tasolla.
Minä en edes halua.

Minulle vanhempani ovat kaikista rakkaimmat ihmiset maan päällä, ja suruni on suurtakin suurempaa, koska he eivät enään rakasta toisiaan, niinkuin heidän mielestäni pitäisi tehdä.

Vaikka itse en ole kyennyt muodostamaan kantavaa parisuhdetta, en silti hyväksy sitä, että ihmiset, jotka ovat rakastuneet toisiinsa 30 vuotta sitten, 25-hääpäivänsä kynnyksellä eroavat.

Vittu.
Itkettää.