Olen edellisen eron ja siihen johtaneiden tapahtumien vuoksi jäänyt oikeastaan kokonaan sisälle, kun yksinkertaisesti en ole uskaltanut mennä ulos.
Pahimmillaan painoa ollut melkein 80kg, mikä on suht paljon tähän varteen.
no nyt olen huomannut painon pikkuhiljaa vakiintuneen ja laskeneenkin, 65kg on ihan hyvä nelikymppiselle.

Mutta nyt jos luoja suo ja kaikki menee hyvin, tähän painoon ei hetkeen ole syytä tavoitteilla.

Mielenterveyskuntoutujan puolisona olen viihdyttänyt itseäni erinäisissä FB-ryhmissä, joista ehdottomasti tämän hetkinen suosikkini on velallisten tukiryhmä. Joo, mielipiteeni raha-asioiden sössiöistä ei ole muuttunut mihinkään, vahvistunut vain.

Hemmetti pitää porukkaa tuo ryhmä pitää sisällään, varmaan jokaisella on lukihäiriökin, kun kirjoituksista ei ota selvää Piru-Erkkikään.
perintäfirmoja pidetään riistäjänä ja ulosottoa saatanasta seuraavana.
ja kuitenkin, kun lama-aikana takaajana velkaantuneidenkin velat ovat jo vanhentuneita.

Syytetään muita ja penätään omia oikeuksia, kieli pitkällä odotetaan velkojen vanhentumista.
hevonperse sanon minä!

Eilen tuli kehoitus vaihtaa salasana, ja mikä ettei, ehkä tämänkin voisi elvyttää taas.

12 vuotta, melko monenlaista tapahtunut ja kiinni otettavaa on, mutta lupaan yrittää.

Yhteenveto menneestä kuukaudesta:
Sydämentykytyksiä aiheuttanut yksilö on osoittanut häilyväisiä merkkejä kiinnostumisesta.
Viikottaiset puhelut ovat muuttuneet päivittäisiksi,
monena päivänä jopa useta kertoja,
myös FB-yhteydenpito on lisääntynyt.

Hyvältä kuulostaa, eikö?
Vaan mitäs sitä vittua!
Arvatkaas, mitä minä teen?
Menen puihin, jäädyn ja muutun änkyttäväksi idiootiksi,
en kykene kertomaan mitä tunnen tai haluan,
enkä edes aina muodostamaan järkeviä lauseita!

Minä en ole tällainen!
EN, EN, EN!!!!
Minä, suorasanainen rääväsuu,
jota ei saa hiljaiseksi, vaikka joskus se olisikin tarpeen..

Ja minä olen niin perkeleen ihastunut,
tunnen oloni rauhalliseksi ja turvalliseksi hänen seurassaan,
(kyllä, olemme viettäneet jopa joitain öitä yhdessä!)
mutta silti en osaa enkä uskalla tehdä mitään,
viedäkseni tätä eteenpäin.

Olemme me suudelleet, alkoholilla lienee osuutensa asiaan. (Onko tieltä suudeltu koskaan jalkoja alta? Tämä on jotain vielä järisyttävämpää!)
Olemme maanneet sohvalla sylikkäin,
nukkuneet toisiimme kietoutuneena.

Ja silti minua pelottaa,
ehkä enemmän kuin koskaan.
Minä en halua pilata tätä,
minä en halua kasata taas pirstaleita.

Minua pelottaa,
ja minä olen ehkä onnellisempi kuin koskaan!

Helvetti soikoon,
luuletteko te idiootit, että minä en itse sitä tiedä?
Lääkityksen takia minulla on pudonnu painoa useita kiloja,
Tämän hetkinen lukema on 54kg,
-10kg, sen jälkeen kun muutin tänne.

Eräs kolleega oli kertonut,
että olen laihtunut eron jälkeen,
koita siinä sitten selittää,
että kun se lääkitys..

Vittusaatanaperkele!

Kyllä minä tiedän;
näen peilistä ja tunnen kuinka vaatteet pyörivät päällä.

Enkä minä edes enään pidä tästä!

Turhauttaa ja ahdistaa,
kaikki ja ei mikään.

Pitäisi varmaan olla onnellinen,
sainhan yhteyden ihmiseen,
joka kiehtoo ja kiinnostaa.

Valitettavasti minusta ei olla kiinnostuneita,
muutoin kuin ystävänä,
Luulen.

Tämä henkilö ei kaipaa parisuhdetta,
mutta soittelee silti muutamia kertoja viikossa.
Yleensä puhelu on tiedossa,
jos itse lähestyn,
laitan tekstaria tai sähköpostia.

Tänään sain puhelun,
jonka oletin johtuvan viimeisimmästä FB-viestistä.
Tuo kyseinen viesti tosin luettiin vasta puhelun jälkeen.

Minä en tiedä,
miten suhtautua,
puhun mielelläni puhelimessa,
mutta olen toisaalta paljastanut korttini,
olen kertonut olevani kiinnostunut muutenkin.

Ja siksi se onkin niin hämmentävää,
jos minusta ei haluta ystävyyttä enempää.
Nuo puhelut saavat minut luulemaan,
että kiinnostus voisi olla molemminpuolista,
mutta kuulemma se ei silti niin ole.

Korkkaisikos sitä punaviinipullon ihan kaiken tämän kunniaksi?

Hivenen uskallauduin paljastamaan korttejani,
ja pettymyshän siitä seurasi.

Varsinaisesti ei pakkeja tullut,
tai tulihan ne,
ihan perinteiset rukkaset.

Miksi sitä pitää mennä ihastumaan,
täysin väärään ihmiseen ja väärään aikaan.

Vaikka ei muuta väärää ollutkaan kuin ajoitus.
Ihastua nyt ihmiseen,
joka on polttanut näppinsä pahemman kerran.

Kai tämä tuli liian pian,
parempi varmaan niellä ylpeytensä ja nostaa nenä pystyyn.

Tulee niitä parempiakin aikoja.

En tiedä.

En kuulemma olekkaan mikään känniääliö,
mutta ainakaan takana oleva viikko ei tuonut mitään uutta.
Oikeastaan,
huomasin,
kuinka minua on vältelty,
muutama käden heilautus ja katsekonttakti,
mutta ei ainoatakaan sanaa.

Ehkä minä otan pulttia ihan tyhjästä,
mutta taidan olla hivenen tietoisempi erään liikkeistä.

Siinä se tais kesä mennä, luulen.

Muuten meni ihan hyvin,
mutta eilisen viimeinen punaviinihuuruinen viesti taisi olla liikaa.

Että minua kiukuttaa,
suututtaa ja hävettää!

Että sitä ihminen voikin olla niin saatanan tyhmä!